Tears in Oil Country
28. syyskuuta 2008 Jouni NieminenEnnen kuin siirrän tavarani Jatkoajan toimituksesta Sanomataloon tässä vielä lyhyt viimeinen postaus tälle blogille. Viime viikko oli raskas viikko niin Suomessa kuin täällä preerian laidallakin. Mitenkään muita Suomen tapahtumia väheksymättä keskityn tässä vain jääkiekkomaailmaa sivunneisiin ikäviin tapahtumiin.
Me pienten lasten vanhemmat olemme viimeisen viikon ajan rutistaneet pienokaisiamme vähän tiukemmin kuin aikaisemmin. Harkitsin pitkään sitäkin, että en mainitse tätä asiaa blogilla ollenkaan. Se olisi ehkä ollut viisaampaa, en tiedä.
Moskovasta saapuneet surulliset uutiset iskivät täälläkin todella rankasti Oil Countryn asukkaisiin kuten varmasti tekivät monessa muussakin paikassa viime maanantaina. Tämänkin wanhan cowboyn sydän särkyi kun saimme kuulla Jussi ja Sanna Markkasen suloisen pienen pojan, vasta nelivuotiaan Ollin menehtyneen traagisessa onnettomuudessa Moskovassa viime sunnuntaina. Tälläkin palstalla on viikon ajan yritetty esittää kovaa naamaa ulospäin kertomalla tappeluista ja kaunottarista.
Maantietä oli vaikea nähdä radion tiskijukan ilmoittaessa järkyttyneellä äänellä tapahtuneesta. Edmonton Oilersin keskiviikon pelissä pidettiin hiljainen hetki ennen kansallislauluja ja kuuluttaja pyysi yleisöä rukoilemaan Markkasten puolesta. Oilersin pelaajien kypäriin oli liimattu valkoiset kirjaimet “OM”.
Shawn Horcoff sanoi, ettei koskaan aikaisemmin ollut ammattilaisurallaan pelannut ottelua, jossa ei ollut pystynyt ajattelemaan koko peliä ollenkaan. Valmentaja Craig MacTavish kertoi miten hän kaksi vuotta sitten Oilersin hävittyä Stanley Cupin finaalin seitsemännen pelin Carolinaa vastaan näki maalivahti Cam Wardin vanhempien menevän Sanna Markkasen luo halaamaan tätä.
Jussi Markkasen erinomainen peli Stanley Cupin finaaleissa kolmen kuukauden pelaamattomuuden jälkeen silloin kesällä 2006 on aina mielessäni yhtenä parhaista suomalaispelaajien sankaritarinoista koskaan NHL:ssä. Lopussa Oilers jäi toiseksi häviten paremmalleen, seitsemännessä pelissä parhaan pelinsä pelanneelle Hurricanesille.
Mutta Markkasen kyky mennä maalille hulluimmassa mahdollisessa tilanteessa mitä NHL-maalivahdille voi koskaan tapahtua ja taito pystyä henkisesti ei pelkästään yrittämään parhaansa vaan samalla myös saamaan itsestään parhaan mahdollisen peliesityksen irti oli todella jotain mitä ei voinut kuin ihailla. Maalivahtipeli perustuu pitkälti tilanteitten visualisointiin ja mielikuviin eikä Jussilla ollut pitkän pelaamattomuuden takia esimerkiksi muistikuvia edellisestä pelistä kahta päivää aikaisemmin mistä valmistautua eri tilanteisiin.
Hänen oli ammennettava henkiseen valmistautumiseensa mielikuvia koko uraltaan ja miljoonista harjoitteista.
Kun Dwayne Roloson loukkaantui finaalien Game 1:n lopussa Carolinassa Oilersin valmennusjohto kutsui Markkasen luokseen ja ilmoitti tälle seuranneensa tämän hyviä harjoituksia jo pitkään ja luottavansa tähän täydellisesti. Monet nilkat vääntyivät tilanteessa, jossa pitkään pelaamaton maalivahti joutui ottamaan ohjaimet käsiinsä fanien hyppiessä pois Oilersin bandwagonista.
Markkanen näytti epäilijöilleen pelaamalla viilipyttymäisen varmasti. Jälkeenpäin hän kertoi keskustelleensa paljon henkisestä valmistautumisesta isänsä Veijo Markkasen kanssa ennen Game 2:sta. Isä oli sanonut pojalleen, että tällaisia pelejä saavat niin harvat maalivahdit koskaan pelata ja että nämä ovat niin hienoja otteluja ja aikoja jääkiekkoilijalle ettei sinne jäälle kannata mennä murehtimaan, jännittämään tai miettimään miten tärkeästä pelistä on kysymys. Kehiin vaan ja ensimmäinen kiekko kiinni.
Isä sanoi pojalleen, että vaikka pelituntumaa ei ehkä ole, pelitaito ei katoa mihinkään kolmessa kuukaudessa. Kovan harjoittelun jäljiltä maalivahti saattaa olla jopa teknisesti parempi kuin viimeksi pelatessaan. Ja Markkanen oli harjoituksissa tehnyt kaiken voitavansa siltä varalta, että pelitilaisuus jostain syystä tulisi.
Noitten kahden finaaliviikon aikana Jussi Markkanen todisti pystyvänsä pelaamaan ykkösmaalivahtina NHL:ssä ja antoi Oilersille mahdollisuuden voittaa mestaruuden. Tappio kärsittiin joukkueena ja käsittääkseni asia ei jälkeenpäin kalvanut Markkasen mieltä, koska tämä oli onnistunut saamaan kaiken itsestään irti. Millekään jossitteluille ei jäänyt aihetta.
Edmontonin kaupungin ollessa liekeissä koko playoffsien ajan keväällä 2006 Jussi Markkanen sanoi oppineensa paljon omilta lapsiltaan. Vaikka mitä tahansa saattoikin tapahtua jääkiekossa, pojat osasivat asettaa isänsä arvomaailman oikeaan järjestykseen kotona.
Tuntuu jotenkin turvalliselta paeta tämänpäivän tosielämän tilannetta jääkiekkomuisteluihin kahden vuoden taakse. Tosielämä taas heittelee joskus niin, ettei sanoja löydy.
Tähän päättyy tämä blogi ja toivotan kaikkea hyvää lukijoille ja Jatkoajan toimitukselle, joka antoi mahdollisuuden tätä pitää ja antoi luvan kirjoittaa aina ihan mitä huvittaa. Maanantaina jatkan blogikirjoittamista Helsingin Sanomien internetsivuilla, blogin nimi on “Jouni Niemisen kausi NHL:ssä”. Toivottavasti sekin blogi saa edes osan siitä suosiosta, josta tämä blogi sai nauttia. Lukijamäärät olivat täällä aina erittäin kovia.
Suomalaisten NHL-fanien asiantuntemus on erittäin kova ja se saa suhtautumaan nöyrästi kirjoittamistehtäviin. Tiesin toki tämän jo etukäteen ja asia tuli monta kertaa todistetuksi uudelleen blogille tulleissa kommenteissa.
Kiitos kaikesta
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton.