Leijonien on oltava valmiina alusta lähtien.

Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net

Keskeiset väitteet Leijonien puolivälierästä − "Eivät he keskenään peliä Leijonille voita"

Leijonat kohtaa MM-kisojen puolivälieräottelussa Yhdysvallat. Vastustaja on ottelussa paremman alkulohkosuorittamisensa myötä ennakkosuosikki, mutta suomalaisilla on omat mahdollisuutensa.

Leijonia tiiviisti MM-kisoissa seuranneet toimittajat Lassi Seppä ja Miska Miettinen odottavat iltapäivän puolivälieräottelua vesi kielellä. Kaksikko nostaa väitteiden muodossa esiin illan ottelun tärkeimpiä ratkaisun paikkoja.

Yhdysvallat oli oman alkulohkonsa paras ja kohtaa näin neljänneksi Pariisissa jääneen Suomen. Amerikkalaiset saavat siis lähteä peliin tutussa ympäristössä.

Seppä: Leijonien jalka ei ole liikkunut alkusarjan aikana tarpeeksi. Keskialue ei ole ylittynyt sellaisella vauhdilla kuin turnauksen muilla kärkijoukkueilla. Syötöt eivät ole napsuneet tarpeeksi hyvin lapoihin. Suomelle tulee vaikeuksia yhdysvaltalaisten nopeiden hyökkääjien kanssa

Vastustajan pelinopeus on melko samaa tasoa kuin Kanadan vastaava, ja siinä pelissä Suomi ei pysynyt mukana ollenkaan.

Miettinen: Yhdysvalloilla on varmasti nopeita hyökkääjiä, mutta toisaalta se voi olla jossain määrin myös hitaamman Suomen etu. On mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa Yhdysvallat mahdollisesti koventaa tempoa ja saa pidempiä, nopeatempoisia myllyjä Suomen päähän.

Keller oli jo alle 20-vuotiaiden kisoissa tehokas. Nyt on aika niittää mainetta aikuisten MM-kisoissa.

Emil Hansson www.Facebook.com/HanssonPhotography

Jos vauhti on kova heti alusta, eikä Yhdysvallat saa onnistumista maalin muodossa heti alussa, ottaa Leijonien jossain määrin kokenut alakerta niskalenkin pohjoisamerikkalaisista.

Seppä: Voi olla juuri näin. Itse asiassa kirjaimellinen niskalenkki taitaa olla suomalaispuolustuksen ainoita taistelukeinoja amerikkalaisväkkäröitä vastaan. Myös oikea sijoittuminen on tärkeässä roolissa. Niin kauan, kun Leijonat ei joudu vauhtileikittelyyn, kaikki on suhteellisen hyvin.

Yhdysvallat pelasi alkusarjassa vakuuttavasti ja sijoittui kärkipaikalle. Yksi isoimmista syistä tähän on joukkueen timantinkova kärkiosaaminen hyökkäyspäässä. Johnny Gaudreau ja Dylan Larkin ovat parempia pelaajia kuin suurin osa suomalaisista.

Miettinen: Lassi, mitä tarkoitat paremmalla? Suhteellinen käsite. Yhdysvaltojen kärkiosaaminen saa olla ihan millä tasolla hyvänsä, jos samalla Leijonien puolustus- ja maalivahtipelaaminen toimivat.

Vuosien saatossa Suomen vahvuudeksi muovautunut alakerta ei vielä ole toiminut. Viitteitä paremmasta on ollut, minkä takia ottelusta tulee vähämaalinen. Antti Pihlströmin, Mika Pyörälän ja kumppanien kokemus on Suomen etu tiukassa paikassa ja pelissä, jota mainostetaan kuolemanotteluna. Yhdysvaltojen pojilla voi pipo kiristää.

Pihlströmin ja muiden kokeneiden pelaajien on noustava esiin.

Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net

Seppä: Tarkoitan paremmalla nimenomaan tähän otteluun ja näihin puitteisiin soveltuvia yksilöitä. Esimerkiksi Valtteri Filppula on kokonaisvaltaisesti mahtava pelaaja. Kuitenkin olen auringonvarma, että yhdysvaltalaispoikien pipo on paljon rennommin takaraivolla kuin Suomen jannujen.

Siitä olen samaa mieltä, että Suomen kokeneiden kettujen on pelattava turnauksen paras, ja esimerkillisin jääkiekko-ottelu. Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi voivat iskeä muutaman maalin, mutta eivät he keskenään peliä Leijonille voita.

Mihin ottelu ratkeaa?

Miettinen: Maalikarkeloita tuskin nähdään, joten uskon, että paremmin puolustava ja vähemmän jäähyilevä joukkue voittaa. Lähtökohtaisesti Yhdysvallat on suosikki, mutta Suomea ei voi jättää pois laskuista. Ottelun ensimmäinen kymmenminuuttinen avannee pelin käsikirjoitusta.

Seppä: Yhdysvallat voittaa ottelun yksinkertaisesti siitä syystä, että joukkue onnistuu hyödyntämään ison jään luistelussaan paremmin, eikä Leijonat saa Larkinin kaltaisia hyökkääjiä kiinni − ainakaan sääntöjen puitteissa. Jäähyaitiosta käsin sinivalkoiset häviävät ottelun varmasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

MM-kisojen parhaimmat palkittiin - Aho turnauksen paras hyökkääjä

MAAJOUKKUE | 21.5.2018 0:41
Vuoden 2018 MM-kisat päättyivät jälleen Ruotsin kultajuhliin. Median tähdistökentälliseen mahtui mestaruusjoukkueesta neljä pelaajaa. Suomalaisväriäkin löytyi palkituista, kun Sebastian Aho palkittiin turnauksen parhaimpana hyökkääjänä ja valittiin tähdistökentälliseen. lue lisää

Latvia maalin pelissä voittoon ja puolivälieriin - tässä kaikki otteluparit

MAAJOUKKUE | 15.5.2018 23:52
Illan viimeisissä otteluissa voiton nappasivat Ruotsi ja Latvia, jotka varmistivat samalla kohtaavansa toisensa puolivälierissä. lue lisää

B-lohkon suosikit: Suomen seurana pohjoisamerikkalaista taitoa

MAAJOUKKUE | 3.5.2018 9:00
Herningissä pelattavan alkulohkon ennakkosuosikkeina voi pitää Suomen lisäksi Kanadaa ja Yhdysvaltoja. Mukana on myös Pyeongchangissa hopealle yltänyt Saksa. lue lisää

Venäjän OU ja Ruotsi marssimassa välieriin - Suomi Tolvasen ja ylivoiman varassa

MAAJOUKKUE | 20.2.2018 19:38
Miesten olympiaturnauksessa on huomenna edessä puolivälierät. Vain voittajille on paikka mitalipeleihin. Jatkoajan kisatiimi käy läpi jokaisen puolivälieräparin ja nostaa esiin avainasiat jokaisen joukkueen menestyksen kannalta. lue lisää

Miehet huomenna olympialaisten valokeilaan - Kanadalla ylivoimaisesti eniten NHL-kokemusta

MAAJOUKKUE | 13.2.2018 19:00
Vaikka nykyiset NHL-pelaajat loistavatkin poissaolollaan Pyeonchangista, on jokaisella joukkueella riveissään NHL-kokemusta. Maakohtaisessa tilastossa kärjessä on Kanada. Suomen joukkueesta NHL-kokemusta ei juurikaan löydy. lue lisää

Kommentit

Lisää aiheesta