Venäjä juhlii Kanadaa vastaan.

Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net

Pohjoisamerikkalaisten kisat pakettiin, Suomi jatkaa mitalipeleihin

MM-kisojen puolivälierissä Venäjä ja Tšekki saavat maistuvat kertoimet Pohjois-Amerikan joukkueita vastaan. Suomen kisojen uskotaan vakaasti myös jatkuvan.

Tšekki, 3,95

Tšekki aloitti turnauksen vaisusti, mutta NHL-hyökkääjien David Pastrnakin ja David Krejcin liityttyä joukkueeseen joukkue on löytänyt hyvän vireen erityisesti hyökkäyspäässä. NHL-kaksikko on tuonut todella paljon tehoja joukkueeseen, sillä Pastrnak on iskenyt neljässä ottelussa viisi ja Krejci kuusi tehopistettä.

Yhdysvallat on parhaimmillaan esittänyt todella vahvoja otteita, mutta suoritukset ovat vaihdelleet. Alkulohkossa joukkue oli Suomen ja Kanadan lisäksi myös Saksan sekä Latvian kanssa hankaluuksissa. Maalivahtipelaaminen joukkueella on ollut kunnossa, mutta alkulohkossa tehdyt 38 maalia eivät kerro täyttä totuutta joukkueen hyökkäystehoista: maaleista 22 syntyi Etelä-Koreaa ja Norjaa vastaan.

Suomea vastaan Yhdysvallat otti turhia rangaistuksia ja kurittomuus on vaivannut muutenkin joukkuetta turnauksen aikana. Alivoimapelaaminen on toiminut melko hyvin, mutta Tsekin hyökkäyspelaaminen on ollut vahvaa, joten liikaa sille ei kannata erikoistilanteita tarjota.

Materiaalin puolesta joukkueet ovat tasaisia. Molemmilta löytyy huippuyksilöitä ja alemmistakin ketjuista löytyy ratkaisuun pystyviä pelaajia. Tsekin otteet ovat olleet nousujohteisia ja kovavireiset Pastrnak ja Krejci pystyvät parhaimmillaan kääntämään koko ottelun joukkueensa eduksi. Tämän vuoksi Tšekin voitosta tarjottu kerroin 3,95 on ennakkoasetelmiin nähden ylikerroin.

Venäjä, 3,70

Puolivälierissä kohtaavat jääkiekon suurmaat, Kanada ja Venäjä. Taitavien yksilöiden kohtaamisesta onkin odotettavissa viihdyttävä ottelu, jossa isoa osaa näyttelee maalivahtipelaaminen.

Kanadan ongelmat ovat olleet maalinsuulla, sillä sen paremmin Darcy Kuemper kuin Curtis McElhinneykään ei ole vakuuttanut ja helppoja maaleja on uponnut kanadalaisveräjään useampia. Alkulohkon isoja maita eli Suomea ja Yhdysvaltoja vastaan joukkue päästi yhdeksän maalia, eikä pienempiä maita vastaan maalivahdeille todellista testiä tullut.

Vasili Koshechkin on torjunut Venäjän maalilla yhtä vaille kaikki turnauksen ottelut ja hoitanut hommansa mallikkaasti pelaten muun muassa kaksi nollapeliä. Kokenut torjuja tuo Venäjälle ison edun muuten materiaaliltaan tasaisten huippujoukkueiden kohtaamisessa.

Hyökkäyspäässä joukkueilta löytyy muun muassa Connor McDavidin, Mathew Barzalin, Pavel Datsjukin ja Jevgeni Dadonovin tasoisia taitureita. Puolustuksestakin löytyy Aaron Ekbladin, Nikita Nesterovin ja Nikita Zaitsevin tapaisia pelaajia, joten alakerrassakin on tulivoimaa molemmilla.

Kanada ja Venäjä latoivat alkulohkossa paljon maaleja ja niitä nähtäneen myös puolivälieräkohtaamisessa. Kanadan maalivahtipelaaminen jätti kuitenkin alkulohkossa ilmaan ison kysymysmerkin, mikä ei lupaa hyvää Venäjän kokonaisuudessaan nimivahvaa nippua vastaan. Haavoittuvaisuus näkyi myös alkulohkossa Yhdysvaltoja ja Suomea vastaan ja nyt vastassa on vielä lähtökohtaisesti astetta kovempi materiaali. Näihin lähtökohtiin peilaten kerroin 3,70 Venäjän suorasta voitosta on kokeilemisen arvoinen kohde. Yli 5,5 maalin kokonaismaalimäärästä tarjottu kerroin 1,95 on myös kelpo pelikohde.

Suomi (-1), 1,82

Suomi oli alkulohkossa vaikeuksissa ennakkoon helpompien Tanskan ja Saksan kanssa, mutta vastaavasti ennakkosuosikkimaat Kanada ja Yhdysvallat kaatuivat komeasti. Joukkue on näyttänyt siis syttyvänsä tosipaikan tullen kovaan liekkiin, joten puolivälieräkamppailussa Sveitsiä vastaan nähtäneen taisteleva leijonalauma.

Sveitsiltäkin löytyy materiaalista laadukkaita pelaajia, mutta sen puolustuspelaaminen on jättänyt parantamisen varaa. Venäjää ja Ruotsia vastaan se oli ajoittain isoissa ongelmissa omassa päässä ja Suomen hyökkäys tulee tarjoamaan sille myös kovan haasteen kovavireisen Sebastian Ahon ketjun johdolla.

Ahon ketju on ollut Suomen syömähammas, mutta muistakin ketjuista on ratkaisijoita löytynyt turnauksen edetessä. Yhdysvaltoja vastaan onnistuivat muun muassa nelosketjun Marko Anttila sekä kolmosketjuun vaihdettu Kasperi Kapanen. Suomen materiaali on alempien ketjujen osalta jonkin verran parempi ja se tuo etua leijonalaumalle.

Suomi lukeutuu ylivoimapelissä turnauksen kärkijoukkueisiin, sillä se on lähes 30 prosentin tehokkuudellaan tilaston neljäntenä. Sveitsi puolestaan on alivoimatilastossa turnauksen keskikastia 80 prosentin lukemallaan, kun taas Suomen 88-prosenttinen alivoima on turnauksen toiseksi parasta. Erikoistilanteissa Suomi on siis kokonaisuudessaan alppimaan edustajia edellä.

Sveitsi ei tule olemaan helppo vastustaja Suomelle. Suomi rullaa kuitenkin tasaisesti neljällä ketjulla ja joukkueesta nousee esiin tarvittaessa Ahon ja Mikael Granlundin tasoisia yksilöitä, jotka pystyvät kääntämään tiukat paikat Suomen eduksi. Leijonat on ottanut alkulohkon vaikeuksista opikseen ja hoitaa välieräpaikan tyylikkäästi kotiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit