Lasse Kukkonen ei jäänyt murehtimaan tappiota.

Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

Kärppien kapteeni Kukkonen: "Ensimmäiseen kymppiin me tämän pelin hävisimme"

Ässät sai kotiluolassaan erittäin vahvan alun otteluun, mikä riitti lopulta arvokkaaseen voittoon Kärppiä vastaan. Vierailijoiden kapteeni Lasse Kukkonen näki joukkueensa pelaamisessa huolimattomuutta, vaikka valmistautumisen piti olla kohdillaan.

Pata oli valttia kotikaukalossaan, kun Ässät ja Kärpät kohtasivat puolivälieräsarjan toisessa ottelussa. Ässien alku otteluun oli äärimmäisen vahva ja kotiyleisö sai makeaa mahan täydeltä.

Ensimmäiseen reiluun varttiin osuivat vuorollaan niin Ben Blood, Jarno Kärki kuin Marco Insamkin. Ajassa 16.02 tulostaululla komeilivat lukemat 3−0 ja Kärpät päätyi vaihtamaan maalivahtiakin.

Ei lähellekään sellainen alku, mitä Kärppien kapteeni Lasse Kukkonen olisi omilleen halunnut.

− Ensimmäiseen kymppiin me tämän pelin hävisimme. Olimme huolimattomia, Ässät oli paremmin pelissä kiinni ja käytti paikkansa hyväkseen, hän totesi.

− Mennään eteenpäin, otetaan opiksi ja matka jatkuu, Kukkonen lisäsi kliseiden säestämänä.

Valmistautuminen ottelua varten oli sujunut normaalilla tavalla, mutta tästä huolimatta Kärpät oli avauserässä varsin jäinen. Myös joukkueen päävalmentaja Mikko Manner totesi, ettei jostain syystä saanut joukkuettaan hahmottamaan, että ottelu alkaa klo 18.30.

− Kaikki oli tehty niin kuin pitikin, mutta kuten nähtiin, niin huolimattomia me olimme. Oli ehkä vähän sellaista kiireen tuntua pelaamisessa. Emme malttaneet pitäytyä pelisuunnitelmassa ja intoa oli enemmän kuin järkeä, Kukkonen harmitteli.

Vierasjoukkueen pelaamista sekoitti aavistuksen tähtipuolustaja Miika Koiviston loukkaantuminen. Koivisto loukkasi itseään avauserän tavallisessa taklaustilanteessa.

− Toki pakkiparit ja rytmit muuttuivat siinä, mutta sitä se pudotuspelikiekko on. Aina välillä joku tippuu sivuun, ei sille oikein mitään mahda. Toivottavasti saamme hänet nopeasti takaisin kokoonpanoon. Joona Huttula tuli tilanteessa hyvin sisään ja nuori poika teki oman osansa oikeinkin hyvin, Kukkonen sanaili.

Aivan ottelun viime minuuteilla Kärpät sai kiriä aikaiseksi, mutta liian myöhään. Kukkonen osui maalipuiden väliin itsekin, mutta loppulukemat 3−2 eivät vierailijoita lohduttaneet.

− Peli alkoi kääntyä meidän puolellemme lopussa, mutta ei se riittänyt. Eikä sillä ole loppujen lopuksi väliä, mitä siinä sai aikaiseksi, kun tappio tuli, Kukkonen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Kärsivällisyys ja ykkösketjun tehot toivat Kärpille tärkeän vierasvoiton

LIIGA | 26.3.2018 22:02
Kärpät nappasi Porista vierasvoiton ja siirtyi puolivälieräsarjan voitoissa 3−1-johtoon. Kärsivällisesti pelannut vierasjoukkue sai illan ratkaisijat joukkueen ykkösketjusta, kun Julius Junttila sekä Charles Bertrand iskivät maalit mieheen. lue lisää

Kärpille takaisku - tehopuolustaja Koivisto talutettiin pukukoppiin taklauksen jälkeen

LIIGA | 22.3.2018 19:00
Kärpät sai pahoja uutisia kesken puolivälieräottelun, kun joukkueen tehopuolustaja Miika Koivisto loukkasi itseään. Koivisto jäi Antoine Laganièren taklauksen jälkeen jäähän makaamaan, eikä päässyt jäältä pois ilman apua. lue lisää

Lasse, älä koskaan ikinä muutu

MAAJOUKKUE | 22.1.2018 19:31
Lasse Kukkonen on suomikiekon reliikki ja valtakunnan johtava kiekkojensyöjä. lue lisää

Ässien hallituksen jäsen siirtyy seuran palkkalistoille – "Olen seurannut kauhulla"

LIIGA | 22.5.2018 11:24
Ässien hallituksen jäsen Harri Vilkuna siirtyy yrityksensä kautta seuran palkkalistoille. Hän on sitoutunut toteuttamaan edustusjoukkueen kotiottelujen järjestämisen kuusinumeroisen summan halvemmalla kuin millä ne viime kaudella järjestettiin. lue lisää

Ässien kohun taustalla on kaamea talousyhtälö – Vuosikulut lisääntyneet puoli miljoonaa

LIIGA | 18.5.2018 19:43
Ässien ympärillä tällä viikolla velloneen hähmän alta paljastuu hyvin kireäksi päästetty talousyhtälö. Se syntyi Isomäki Areenan suurremontista. lue lisää

Kommentit

Lasse Kukkonen

Kärpät #5 L p
s. 1981 Oulu
183CM / 87KG
SOPIMUS: 2019
VARAUS: 2003 Chicago Blackhawks 5. kierros #151