Julius Junttila sai pitkästä aikaa onnistumisen maalin muodossa.

Sirpa Pöyhönen

Kärsivällisyys ja ykkösketjun tehot toivat Kärpille tärkeän vierasvoiton

Kärpät nappasi Porista vierasvoiton ja siirtyi puolivälieräsarjan voitoissa 3−1-johtoon. Kärsivällisesti pelannut vierasjoukkue sai illan ratkaisijat joukkueen ykkösketjusta, kun Julius Junttila sekä Charles Bertrand iskivät maalit mieheen.

Jälleen oli tiukka ja tasainen taisto, kun Ässät ja Kärpät ottivat yhteen puolivälieräottelun merkeissä. Kärsivällisyys oli päivän sana Kärppien hyökkääjä Julius Junttilan puheissa, kun oululaiset hakivat jatkon kannalta erittäin arvokkaan 3−1-vierasvoiton.

− Olimme tänään kärsivällisiä ja pidimme pään kylmänä. Luotimme omaan pelaamiseemme, vaikka Ässät menikin alussa johtoon. Tarkoitus oli vetää rohkea ja raikas peli. Meillä oli menoa ja meininkiä ja pelasimme suoraviivaisesti kohti maalia, Junttila kertasi.

− Sarja on ollut todella tasainen, eivätkä ottelut ole ratkenneet isosti kumpaankaan suuntaan. Täydet 60 minuuttia on saanut joka kerta painaa hommia.

Suoraviivaisesti syntyivät myös Kärppien 1−1- sekä 1−2-osumat. Ässien paras vaihe katosi ottelun loppupuolella ja Kärpät puolestaan nosti pelillistä tasoaan vahvasti ottelun päätöserässä, minkä myönsi myös Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi.

Päätöserän ja samalla ottelun ratkaisijoiksi nousivat oululaisten ykkösketjun pelurit. Junttila viimeisteli tasoitusmaalin aivan maalin edestä ja Charles Bertrand puolestaan päätti suoran hyökkäyksen terävään laukaukseen.

Runkosarjan maalipörssin voittanut Bertrand katkaisi kymmenen ottelun mittaisen maalittoman putkensa. Samalla kertaa Junttilan seitsemän ottelun kuiva jakso tuli päätökseensä. Onnistumiset maistuivat Junttilalle, vaikkei hän niitä liikaa korostanutkaan.

− Ei tehojen vähyys painanut ole, mutta ei se tekeminen ole ehkä ollut niin rentoa, kun pisteitä on tullut vähemmän.

Ottelusarja on katkolla Oulussa keskiviikkona ja Kärpät aikoo jatkaa samoin eväin.

− Ottelusarjan tilanne ei vaikuta, vaan meidän pitää rummuttaa samalla tavalla myös seuraavassa pelissä. Toivottavasti pääsemme kotona hyvään fiilikseen, Junttila totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Kärppien kapteeni Kukkonen: "Ensimmäiseen kymppiin me tämän pelin hävisimme"

LIIGA | 22.3.2018 21:57
Ässät sai kotiluolassaan erittäin vahvan alun otteluun, mikä riitti lopulta arvokkaaseen voittoon Kärppiä vastaan. Vierailijoiden kapteeni Lasse Kukkonen näki joukkueensa pelaamisessa huolimattomuutta, vaikka valmistautumisen piti olla kohdillaan. lue lisää

Kärpille takaisku - tehopuolustaja Koivisto talutettiin pukukoppiin taklauksen jälkeen

LIIGA | 22.3.2018 19:00
Kärpät sai pahoja uutisia kesken puolivälieräottelun, kun joukkueen tehopuolustaja Miika Koivisto loukkasi itseään. Koivisto jäi Antoine Laganièren taklauksen jälkeen jäähän makaamaan, eikä päässyt jäältä pois ilman apua. lue lisää

Kuumasta pelistä syttynyt Junttila: "Jos jotain sanottavaa on, jälkitilanteisiin voi mennä"

LIIGA | 5.4.2018 22:22
Kärppien kolmannen erän kiri riitti lopulta jatkoerään ja voittoon saakka. 3-3-tasoitusosumasta vastasi Julius Junttila, joka nähtiin kuumassa ottelussa jopa jälkihöyryissä. lue lisää

Ässien hallituksen jäsen siirtyy seuran palkkalistoille – "Olen seurannut kauhulla"

LIIGA | 22.5.2018 11:24
Ässien hallituksen jäsen Harri Vilkuna siirtyy yrityksensä kautta seuran palkkalistoille. Hän on sitoutunut toteuttamaan edustusjoukkueen kotiottelujen järjestämisen kuusinumeroisen summan halvemmalla kuin millä ne viime kaudella järjestettiin. lue lisää

Ässien kohun taustalla on kaamea talousyhtälö – Vuosikulut lisääntyneet puoli miljoonaa

LIIGA | 18.5.2018 19:43
Ässien ympärillä tällä viikolla velloneen hähmän alta paljastuu hyvin kireäksi päästetty talousyhtälö. Se syntyi Isomäki Areenan suurremontista. lue lisää

Kommentit

Julius Junttila

Sibir #13 L lh
s. 1991 Oulu
179CM / 73KG
SOPIMUS: 2019