Uutinen

MM-kisojen maanantai: Etelä-Korean putoaminen varmistui, Latvia riisti pisteen Kanadalta

15.5.2018 0:27
Maanantai ratkaisi toisen putoajan näissä kisoissa. Tämän koki odotetusti Etelä-Korea, joka jäi kisoissa ilman pisteitä. Muissa peleissä Venäjä juhli jälleen nollapeliä ja Kanada tarvitsi jatkoajan Latvian kaatamiseen.

Uutinen

MM-kisojen lauantai: Ensimmäinen putoaja varmistui - Etelä-Korea pelasi parhaan pelinsä

13.5.2018 0:38
MM-kisojen lauantai sisälsi kuusi ottelua. Suomen lisäksi voittoihin ylsivät kolme pistettä napanneet Venäjä, Itävalta, Tanska ja Latvia sekä kahden pisteen saaliiseen tyytynyt Ruotsi.

Haastattelu

Kuoleman pelin molemmat puolet: Platt häpeissään sarjapaikan menettämisestä, Itävallan ilo ylimmillään

12.5.2018 20:18
Geoff Platt ja Michael Raffl avasivat tuntojaan pelin jälkeen, kun Itävallan voitto varmisti Valko-Venäjän putoamisen pääsarjasta.

Uutinen

MM-kisojen tiistai: Etelä-Korean alamäki jatkuu, Tšekki ja Sveitsi maalijuhlissa

9.5.2018 6:00
Toukokuun kahdeksantena päivänä MM-kisoissa todistettiin Suomen voiton lisäksi tasaista maalijuhlaa sekä putoamisen varmentumista. Etelä-Koreasta ei ollut Latvialle haastajaa, Slovakia kaatoi Itävallan ja Tšekki taisteli kiivaasti pisteistä Sveitsin kanssa.

Uutinen

Andrighetto pelikieltoon polvitaklauksesta - Itävalta menetti Strongin miehistöstään

6.5.2018 15:40
Lauantain ottelu toi Sveitsin Sven Andrighettolle yhden ottelun pelikiellon. Colorado Avalanchessa pelaavan hyökkääjä selvisi kuitenkin vähemmällä kuin polvitaklauksen uhri Steven Strong, jonka turnaus on ohi.

Artikkeli

A-lohkon haastajat: Itävalta ihmeen tarpeessa

30.4.2018 9:00
MM-kisojen A-lohkossa jokaisella haastajalla on edessään mahdollisuus napata viimeinen puolivälieräpaikka. Sarjapaikan säilyttämisestäkin on tiedossa kiivas kamppailu, mutta Itävalta kaipaa kaiken mahdollisen avun, jotta hissi ei liiku jälleen alaspäin.

Uutinen

Etelä-Korea nousi vuoden 2018 MM-kisoihin − myös Itävalta kipusi päätasolle

28.4.2017 22:56
Etelä-Korea ja Itävalta nousivat juuri päättyneestä 1A-divisioonasta kevään 2018 päätason MM-kisoihin Tanskaan.

Uutinen

Itävalta voitti 1A-divisioonan ja nousi MM-ohjelman ylimmälle tasolle

28.4.2017 20:06
Itävalta varmisti 1A-divisioonan ykkössijan voitolla Puolasta.

Haastattelu

Suhonen Itävallan kiekon tilanteesta: ”Identiteetin löytäminen ainoa vaihtoehto”

24.5.2016 8:00
Itävaltalaisessa jääkiekossa eletään murrosvaihetta. Itävallan Jääkiekkoliiton urheilujohtajan paikalta A-maajoukkueen päävalmentajaksi siirtyvä Alpo Suhonen kertoi MM-kisojen yhteydessä Jatkoajalle, millainen Itävallan jääkiekon tilanne tällä hetkellä on.

Uutinen

Alpo Suhonen Itävallan maajoukkueen peräsimeen

23.5.2016 20:36
Paluussa takaisin MM-kisojen pääsarjaan epäonnistunut Itävalta on palkannut uudeksi päävalmentajakseen Alpo Suhosen, joka on toiminut viime vuodet maan jääkiekkomaajoukkueen urheilujohtajana.

Artikkeli

Kanada leikitellen voittoon - Valko-Venäjä rynni upeasti puolivälieriin

12.5.2015 16:09
MM-kisojen alkusarjavaihe huipentuu tiistaina kuuden ottelun voimin. Päivän ensimmäisissä mittelöissä kohtasivat Kanada ja Itävalta sekä Norja ja Valko-Venäjä. Suurimmat panokset olivat sarjapaikan uusimista yrittäneellä Itävallalla sekä puolivälieriin tyrkyllä olleella Valko-Venäjällä.

Kuvakooste

Saksan pelit päättyivät - Ranska härnäsi Ruotsia

12.5.2015 8:10
Prahassa oteltiin maanantaina kahteen kertaan. Jatkopaikasta toiveita elätellyt Saksa joutui pettymään, sillä turnaus päättyi maan osalta tähän taistoon. Iltaottelussa lohkon jumbo Ranska sai vastaansa Ruotsin. Tre Kronor oli hetkellisesti helisemässä, kun Ranska iski toisen erän alussa kaksi maalia ja siirtyi johtoon. Rutiininomainen pelaaminen tuntui kuitenkin riittävän tasoitukseen ja parin maalin voittoon.

Artikkeli

Maanantai ei antanut lopullista selkeyttä putoamiskamppailuihin

12.5.2015 1:09
Maanantain MM-otteluissa nähtiin putoamiskamppailuiden kannalta oleellisia pelejä. A-lohkon tilanne jäi edelleen täysin auki, kun joukkueet pelasivat sopivasti ristiin.

Timanttikuva

Itävaltalaiset osaavat iloita

11.5.2015 20:26
Itävalta on ulkona MM-kisojen jatkopeleistä eikä edes pääsarjassa pysyminen ole varmaa. Siitä huolimatta äänekkäät ja asialleen omistautuneet itävaltalaiset riemuitsivat täysillä irronneista pisteistä.

Artikkeli

Tšekki jätti Itävallan nollille, Norja ei kompastunut Sloveniaan

8.5.2015 20:58
Perjantain päivän ensimmäisissä otteluissa kohtasivat Tšekki ja Itävalta sekä Slovenia ja Norja. Ennalta vahvemmat Tšekki ja Norja eivät antaneet vastustajiensa yllättää ja kuittasivat selkeät voitot.

Artikkeli

Slovakia opiskelee edelleen puolustamista - Ranska tärkeään voittoon

6.5.2015 0:11
Slovakia nappasi vaikeuksien kautta voiton Sloveniasta lukemin 3-1. Ranska puolestaan kaatoi Itävallan tiukassa ottelussa ja nappasi tärkeät pisteet lohkosijoituksen kannalta.

Artikkeli

Pietarin SKA:n kolmikko hääri Venäjän sankareina - Ruotsi murjoi Itävallan

3.5.2015 15:55
Venäjä joutui tekemään täyden päivätyön, kun Anze Kopitarin tähdittämä Slovenia laittoi hallitsevan maailmanmestarin tiukoille. Ruotsi sen sijaan porhalsi Itävallan kumoon rauhallisen alun jälkeen.

Itävalta

9,417

Pelaajat

Edellinen ottelu

14.5.2018
Tshekki - Itävalta
4 - 3

Kalenteri

kesäkuu 2018

Ma Ti Ke To Pe La Su
28
28
29
29
30
30
31
31
1
1
2
2
3
3
28
 
29
 
30
 
31
 
1
 
2
 
3
 
4
4
5
5
6
6
7
7
8
8
9
9
10
10
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
11
12
12
13
13
14
14
15
15
16
16
17
17
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
18
19
19
20
20
21
21
22
22
23
23
24
24
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
25
26
26
27
27
28
28
29
29
30
30
1
1
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
1
 

Kuvakoosteet

  •