x

Osallistu Jatkoajan lukijatutkimukseen

Tutkimuksessa kartoitamme lukijoidemme mielipiteitä Jatkoaika.comin toimitukselliseen sisältöön liittyen. Vastaamalla lukijatutkimukseen voit siis tuoda äänesi kuuluviin ja vaikuttaa sivuston tulevaisuuteen.

Tutkimukseen vastaamiseen kannattaa varata aikaa noin 5 minuuttia. Kaikki vastaukset käsitellään täysin luottamuksellisesti ja nimettöminä.

Kaikkien kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 10 kappaletta tyylikkäitä Jatkoaika-lippiksiä ja -pipoja.

Osallistu kyselyyn tästä »

Ei kiitos

Kolumni: Kanadan hupiukot tuhoavat joukkueensa maailmanmestaruushaaveet

Kanadalla on kasassa MM-kisoissa huippujoukkue, jonka pitäisi olla ennakkosuosikki ottamaan kultaa Tanskasta. Joukkueen kannalta harmillista on, että kisoihin ei olla saatu maalille raahattua kuin kaksi keskinkertaista maalivahtia, jotka tosipeleissä pilaavat ryhmän menestyshaaveet.

Kanada on pelannut tähän mennessä kevään miesten MM-kisoissa kaksi merkityksellistä ottelua: avauspelin Yhdysvaltoja vastaan ja lauantai-iltana Suomen kanssa. Molemmissa joukkueen maalivahdit ovat pettäneet muun joukkueen nolosti.

Avausottelussa Darcy Kuemper oli Kanadan heikoin lenkki, kun Yhdysvallat vei pisteet voittolaukauskisan jälkeen. Sen jälkeen ykkösvahdin roolia soviteltiin Curtis McElhinneyn harteille, mutta ne todettiin Suomi-ottelussa kapeiksi ja luisuiksi.

Nyt Kanadalla on siis huippuluokan joukkue, jonka hyökkäys keskimäärin takoo riittävän määrän maaleja vastustajan verkkoon voittoon asti, mutta kumpikaan maalivahti ei anna joukkueelleen mahdollisuutta voittoihin. Leijonien antaman nöyryytyksen jäljiltä itseluottamus lienee kadoksissa yhtä pahasti kuin helteisessä Herningissä kuusi hiivaa liikaa nauttinut suomalainen kisaturisti.

Sen vielä voi antaa anteeksi, jos maalivahti haparoi vedon tai vaikka parinkin, mutta tapa, jolla Kanadan vahdit sössivät tärkeimpiä vastustajia vastaan ei anna aihetta synninpäästölle. McElhinney räpiköi maalillaan kuin olisi pelannut ensi kertaa isossa kaukalossa, ja niinhän 34-vuotias NHL:n ikuinen kakkosmaalivahti tekikin.

Kuemper olisi voinut vahvalla sisääntulolla napata ykköstorjujan paikan takaisin itselleen, mutta se ei miehelle kelvannut edes lahjana, vaan tuo rooli tökittiin suoraan Eeli Tolvasen lapaan.

NHL:ssa kakkosvahdin rooli on monella tapaa helppo. Riittää, kun pelaa 15-20 peliä jokseenkin siedettävästi ja antaa silloin tällöin lepovuoron joukkueen ykkösveskarille. Odotukset niistä peleistä eivät ole korkealla, ja siten myöskään suuria paineita kakkosilla ei ole. Kun pitäisikin uudessa joukkueessa röyhkeästi ottaa ykkösen tontti itselle, siitä ei tule mitään.

Näillä keskinkertaisuuksilla Kanada ei maailmanmestaruutta juhli.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Kanada vaihtoi maalivahtia jo avauserässä Leijonia vastaan − McElhinney haparoi pahasti

MAAJOUKKUE | 12.5.2018 21:50
Leijonat latoi miesten MM-kisojen alkusarjan ottelun avauserässä Kanadaa vastaan kolme maalia, joka sai päävalmentaja Bill Petersin vaihtamaan maalivahtia. lue lisää

O'Reilly katseli voittomaalia jäähypenkiltä: "Hyvä, kun edes koskin häneen"

MAAJOUKKUE | 20.5.2018 20:35
Kanadan turnauksesta muodostui suuri pettymys, kun turnaus päättyi hävittyyn pronssiotteluun. Joukkueen taso oli hyvin kaksijakoinen. lue lisää

Kanada hävisi turnauksen tärkeimmät pelinsä − Connor McDavid: "Oli vaikea nukahtaa"

MAAJOUKKUE | 20.5.2018 20:16
Kanadan kapteeni ja supertähti Connor McDavid teki kaikkensa, jotta joukkue olisi saanut MM-mitalit mukaansa. Toisin kuitenkin kävi. Liekö unettomuus vaikuttanut muidenkin, kuin keskushyökkääjän otteisiin? lue lisää

Analyysi: Sveitsi päihitti Kanadan monipuolistuneella pelillä

MAAJOUKKUE | 20.5.2018 8:00
Ensin Sveitsi kaatoi Suomen puolivälierissä rytmittämällä peliä ja pelaamalla kiekkokontrollin avulla. Kanada-välierässä puolustuspeli otti aiempaa isompaa roolia. lue lisää

Connor McDavid kehui vuolaasti Sveitsin onnistujia ja käänsi katseita tulevaan: "Huomenna on iso peli"

MAAJOUKKUE | 19.5.2018 23:31
Yksi maailman parhaista pelaajista, ellei kaikkein paras - Connor McDavid jakoi pettymyksen keskellä tunnustusta sveitsiläisille. Välierätappio sysäsi Kanadan pronssiotteluun Yhdysvaltojen vastustajaksi. lue lisää

Kommentit

Darcy Kuemper

Arizona #35 L mv
s. 1990 Saskatoon, SK, CAN
193CM / 89KG
SOPIMUS: 2020
VARAUS: 2009 Minnesota Wild 6. kierros #161