Tuomas Vartiainen pelasi 19 ottelua Liigassa edellisellä kaudella.

Timo Savela

IPK:lle lahjakas hyökkääjä Oulusta - Tuomas Vartiainen Iisalmeen

Iisalmen Peli-Karhut on tehnyt sopimuksen kolmella eri sarjatasolla edellisellä kaudella pelanneen Tuomas Vartiaisen kanssa.

Iisalmen Peli-Karhut teki yksivuotisen sopimuksen Tuomas Vartiaisen, 22, kanssa.

Vartiainen pelasi edellisellä kaudella Liigassa 19 ottelua, joissa hän ei tehopisteitä onnistunut keräämään, mutta Mestiksessä 18 ottelua sujuivat häneltä hienosti saavuttaen 10 pistettä. Vartiainen piipahti myös Kärppien A-junioreissa kuuden ottelun verran, jossa syntyi myös saman verran tehopisteitä.

Päävalmentaja Janne Sinkkonen kaavailee Vartiaiselle isoa roolia ensi kaudeksi.

− Hän halusi tulla Peli-Karhuihin ja on hienoa, että saimme neuvottelut maaliin alle viikossa. Vartiaisen avut ovat hyökkäyspäässä. Tarkoituksena on, että hän saa hieman repaleisen kauden jälkeen Iisalmesta pelillisen kodin.

Vartiainen tiedostaa oman kehityskohteensa olevan fysiikka.

− Fysiikkaa pitää parantaa, jotta olisin kaksinkamppailutilanteissa vahvempi ja parempi. Kesä kuluu pääasiassa treenatessa, sillä elokuusta alkaen on pitkä kausi edessä, mietiskelee Vartiainen.

Lue myös

Jukureille lainamiehiä Kärpistä - Vartiainen ja Kestilä Mikkeliin

LIIGA | 16.2.2018 10:04
Mikkelin Jukurit saa apuja hyökkäyspäähänsä, kun Aku Kestilä ja Tuomas Vartiainen siirtyvät Kärpistä lainasopimuksilla Mikkeliin. lue lisää

Tuomas Vartiainen siirtyy lainalle Hermekseen

LIIGA | MESTIS | 28.9.2017 14:34
Kärpät lainaa 21-vuotiaan Tuomas Vartiaisen kahden ottelun ajaksi Kokkolan Hermekseen. Kiekko-Laserin kasvatti on pelannut aiemmin Mestistä Hokissa. lue lisää

Podcast: Kärpät voitti mestaruuden joukkuepelillä, ei materiaalilla - pelaajat viedään silti käsistä

LIIGA | 20.5.2018 8:30
Jatkoajan Oulun toimitus kokoontui keskustelemaan Kärppien mestaruuteen päättyneestä pudotuspelikeväästä, sekä tulevan kauden näkymistä. Puheenaiheena oli myös Mikko Mannerin joukkueen pelitavan ja ajatusmaailman merkitys koko Liigan tulevaisuuden kannalta. lue lisää

IPK:lle kovia kiinnityksiä pelaajistoon ja valmennukseen − Julius Rantaeskola uutena nimenä Iisalmeen

MESTIS | 18.5.2018 16:14
Iisalmen Peli-Karhut kaappasi Kiekko-Vantaasta Julius Rantaeskolan, ja viime kauden luottopuolustaja Iiro Sulin jatkaa seurassa. Penkin taakse palaa IPK-orientoitunut Sauli Tapaninaho. lue lisää

CHL-alkulohkot arvottu: Suikkasen valmentama HC Bolzano kohtaa HIFK:n, Kärpillä edessä reissu Ranskaan

CHL | 16.5.2018 17:35
Champions Hockey Leaguen ensi kauden alkulohkot arvottiin keskiviikkona Kööpenhaminassa. Suomalaisseuroista mukana ovat puolustava CHL-mestari JYP sekä viime kauden neljä parasta joukkuetta Liigasta: Kärpät, Tappara, HIFK ja TPS. lue lisää

Kommentit

Tuomas Vartiainen

IPK #20 R h
s. 1996 Oulu
177CM / 73KG
SOPIMUS: 2019