x

Osallistu Jatkoajan lukijatutkimukseen

Tutkimuksessa kartoitamme lukijoidemme mielipiteitä Jatkoaika.comin toimitukselliseen sisältöön liittyen. Vastaamalla lukijatutkimukseen voit siis tuoda äänesi kuuluviin ja vaikuttaa sivuston tulevaisuuteen.

Tutkimukseen vastaamiseen kannattaa varata aikaa noin 5 minuuttia. Kaikki vastaukset käsitellään täysin luottamuksellisesti ja nimettöminä.

Kaikkien kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 10 kappaletta tyylikkäitä Jatkoaika-lippiksiä ja -pipoja.

Osallistu kyselyyn tästä »

Ei kiitos

Keith Kinkaid torjui 40 kertaa Yhdysvaltojen voittaessa Kanadan.

Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net

MM-kisojen perjantai: Herningissä kaksi voittomaalikilpailua, Venäjä ja Ruotsi selviin voittoihin

Suomi aloittaa jääkiekon MM-kisat lauantaina, mutta perjantaina kahdeksan joukkuetta pääsi aloittamaan kisaurakkansa. Päivän kohokohtana oli Yhdysvaltojen ja Kanadan kohtaaminen.

Pohjoisamerikkalaisilla maalijuhlat, Yhdysvallat nappasi kaksi pistettä

Kanada aloitti ottelun naapuriaan vastaan tyrmäävästi. Laukauksia sateli avauserän ensimmäisen puoliskon aikana kymmenkunta, ja Pierre-Luc Dubois tekikin avausmaalin nopeasti. Toisesta maalista vastasi Ryan O'Reilly sen jälkeen, kun Johnny Gaudreau oli pelannut huolimattomasti puolustusalueella.

Erätauolle lähdettiin kuitenkin tilanteessa 2−1, kun Tage Thompson järjesti ylivoimahyökkäyksen, josta Anders Lee laukoi ranteella kavennusosuman.

Toisen erän ensimmäisellä minuutilla jenkkiryhmä tuli tasoihin, kun Dylan Larkin pääsi laukomaan tyhjään maaliin Chris Kreiderin syötöstä. Muutenkin toisen erän aikana Yhdysvallat paransi esitystään, ja erän puolivälissä Patrick Kane järjesti maalipaikan, josta Gaudreau vei jenkit johtoon.

Erän lopulla Kanada tuli takaisin taosihin, kun Anthony Beauvillier laukoi Aaron Ekbladin laukauksen irtokiekon maaliin.

Kolmannessa erässä Yhdysvallat meni jälleen johtoon, kun Larkin teki ottelun toisen maalinsa. Tämän jälkeen Kanada oli hallitsevampi osapuoli, ja erän puolivälin paikkeilla se palkittiin Colton Paraykon tasoitettua ottelun.

Kun lisämaaleja ei tehty, mentiin jatkoajalle, jossa molemmat pääsivät kokeilemaan myös ylivoimaa. Kanada pelasi ylivoimalla kaksi minuuttia, Yhdysvallat 17 sekuntia. Nämä, eivätkä mitkään muut tilanteet jatkoajan aikana eivät tuoneet maalia, joten edessä oli voittomaalikilpailu. Siinä Cam Atkinson onnistui kahdesti ja Yhdysvallat nappasi 5−4-voiton.

Venäjä kuritti Ranskaa, Košetškinille helppo nollapeli

Venäjä iski nopeasti kolme osumaa MM-avauksessaan Ranskaa vastaan. Kirill Kaprizov osui Jevgeni Dadonovin syötöstä ranskalaispelaajien keskeltä. Lisää seurasi, kun Pavel Butšnevitš osui paluukiekosta, ja ennen erän loppua myös Dadonov onnistui maalinteossa.

Toisessa erässä Venäjä lisäsi johtoaan neljään maaliin Kaprizovin ottelun toisella osumalla. Kolmannessa erässä Venäjä osui vielä kolmesti, ja näin loppulukemat olivat 7−0. Aleksandr Barabanov, Maksim Šalunov ja Artjom Anisimov saivat nimensä maalitilastoihin. Maalivahti Vasili Košetškin tarvitsi nollapeliin vain kymmenen torjuntaa.

Isäntien turnaus alkoi tärkeällä voitolla

Saksan sekä kisaisäntä Tanskan avauserä sujui vauhdikkasti, mutta samalla näkyi selvä ero yksilötaidossa pohjoisamerikkalaisiin pelaajiin, sillä maalipaikkoja oli huomattavasti vähemmän. Näin myös maalit jäivät tekemättä, joten avauserä päättyi tilanteessa 0−0.

Toisessa erässä Tanska pääsi ylivoimalle ja onnistui sen myös hyödyntämään. Oliver Björkstrand ehti hukata puolittaisen läpiajon, mutta sen jälkeen Jesper Jensenit järjestivät juutit johtoon. Jokerit-puolustaja syötti ja Brynäs-hyökkääjä ampui maalin.

Tanska oli lisätä johtoaan, kun Nichlas Hardt syötti Fredrik Stormille, mutta tämän laukaus meni ohi. Seuraavasta hyökkäyksestä Saksa tuli tasoihin, ja maalista vastasit joukkueen suurin tähti Leon Draisaitl.

Toisella ylivoimallaan Tanska oli päästää alivoimamaalin, kun puolustaja-Jensen hukkasi kiekon, mutta kiekon kanssa hutiloi myös Patrick Hager. Tanska kuitenkin onnistui ennen rangaistuksen päättymistä, kun tällä kertaa Storm onnistui Hardtin syötöstä.

Saksa lähti hakemaan päätöserään tasoitusosumaa. Kova painostus tuotti tulosta himan erän puolivälin jälkeen, joskin nopean hyökkäyksen kautta. Draisaitl toimi tällä kertaa syöttäjänä ja Yasin Ehliz vastasi maalista. Vajaa minuutti myöhemmin Saksalla oli toinenkin ylivoimahyökkäys, mutta tällä kertaa Frederik Andersen pysäytti Marcel Noebelsin ampuman kiekon.

Nelisen minuuttia ennen loppua Nicklas Jensen oli lähellä siirtää isännät jälleen johtoon, mutta hän ei onnistunut. Minuuttia myöhemmin Draisaitl oli läpiajossa, mutta laukoi ohi. Tanska pääsi kolmannen erän loppuun ylivoimalle, muttei onnistunut siinä, edes jatkoajalla, vaikka kenttämiehitys oli muuttunut.

Näin Herningissä nähtiin jo toista kertaa voittomaalikilpailu. Siinä ainoa onnistuja oli NHL:ssä voittomaalikilpailuissa eniten maaleja tehnyt Frans Nielsen, joten kotiyleisö pääsi juhlimaan kahta pistettä. Voitto oli erityisen arvokas, sillä Saksa on yksi Tanskan pahimpia kilpailijoita ajatellen puolivälieräpaikkaa.

Ruotsille rutiinivoitto Valko-Venäjästä

Kööpenhaminassa Ruotsi ei antanut Valko-Venäjälle mitään mahdollisuuksia. Lias Andersson ja Gustav Nyquist osuivat avauserässä 28 sekunnin välein, ja Ruotsi johti 2−0.

Toisessa erässä Mattias Janmark ja kolme tehopistettä ottelussa iskenyt Rickard Rakell nostivat Ruotsin johdon jo neljään maaliin, ja peli oli viimeistään sen jälkeen kosmetiikkaa. Loppulukemat kirjattiin maalein 5−0 Mika Zibanejadin kolmannessa erässä tekemän maalin jälkeen.

Laukausten valossa ottelu oli kuitenkin odotettua tiukempi, sillä ne menivät Ruotsille 36−27. Maalivahti Magnus Hellberg saikin tehdä nollapelinsä eteen huomattavasti enemmän töitä kuin venäläinen virkaveljensä päivän aikaisemmassa pelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

MM-kisojen maanantai: Venäjä ja Kanada rutiinivoittoihin, Treutle piinasi Yhdysvaltoja

MAAJOUKKUE | 8.5.2018 6:00
Maanantaipäivä Kööpenhaminassa ja Herningissä tarjosi kiekkokansalle suvereeneja voittoja ja nollapelejä. Yhdysvallat hakkasi päätään pitkään saksalaismuuriin nimeltä Niklas Treutle, Venäjä ja Kanada eivät jättäneet vastustajilleen ja Anders Nilsson nollasi Ranskan. lue lisää

MM-kisojen lauantai: Ensimmäinen putoaja varmistui - Etelä-Korea pelasi parhaan pelinsä

MAAJOUKKUE | 13.5.2018 0:38
MM-kisojen lauantai sisälsi kuusi ottelua. Suomen lisäksi voittoihin ylsivät kolme pistettä napanneet Venäjä, Itävalta, Tanska ja Latvia sekä kahden pisteen saaliiseen tyytynyt Ruotsi. lue lisää

Miehet huomenna olympialaisten valokeilaan - Kanadalla ylivoimaisesti eniten NHL-kokemusta

MAAJOUKKUE | 13.2.2018 19:00
Vaikka nykyiset NHL-pelaajat loistavatkin poissaolollaan Pyeonchangista, on jokaisella joukkueella riveissään NHL-kokemusta. Maakohtaisessa tilastossa kärjessä on Kanada. Suomen joukkueesta NHL-kokemusta ei juurikaan löydy. lue lisää

Latvia maalin pelissä voittoon ja puolivälieriin - tässä kaikki otteluparit

MAAJOUKKUE | 15.5.2018 23:52
Illan viimeisissä otteluissa voiton nappasivat Ruotsi ja Latvia, jotka varmistivat samalla kohtaavansa toisensa puolivälierissä. lue lisää

MM-kisojen torstai: McDavid nöyryytti Norjaa, Pastrnak ja Krejci tehoilivat

MAAJOUKKUE | 10.5.2018 23:50
Neljän ottelun helatorstai tarjosi huippukamppailun Tšekin ja Venäjän välillä. Herningissä Connor McDavid nousi pääosaan Kanadan rökittäessä Norjaa. lue lisää

Kommentit

Frans Nielsen

Detroit #51 L kh
s. 1984 Herning, DNK
180CM / 78KG
SOPIMUS: 2022
VARAUS: 2002 New York Islanders 3. kierros #87