Karlsson edusti Ruotsia vain Euro Hockey Tourilla.

Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Ruotsalaisvahti Karlsson vaihtaa Kazakstanin leiriin

Jokereistakin tuttu maalivahti Henrik Karlsson on saanut Kazakstanin kansalaisuuden pelattuaan kaksi vuotta Barys Astanan riveissä.

Henrik Karlsson pelasi Ruotsin maajoukkueessa Euro Hockey Tourilla vuosina 2009-10 ja 2013-16. Kesällä 2016 Karlsson siirtyi pelaamaan KHL:n kazakstanilaisseuran Barys Astanaan ja pelattuaan kaksi vuotta maassa hän on oikeutettu edustamaan uutta kotimaataan, sillä Karlssonilla ei ole edustuksia Ruotsin paidassa MM-kisoissa missään ikäluokassa.

Karlsson muistetaan Suomesta oltuaan Jokereiden kaksi ensimmäistä KHL-vuotta joukkueen ykkösmaalivahti. Vuodet 2010-13 Karlsson pelasi Pohjois-Amerikassa, ja tilille kertyi 26 NHL-ottelua Calgary Flamesin riveissä.

Karlsson edustaa uutta kotimaataan jo sunnuntaina Budapestissa alkavissa 1. divisioonan A-lohkon turnauksessa. Kazakstan kohtaa turnauksessa isäntämaa Unkarin lisäksi Iso-Britannian, Italian, Slovenian ja Puolan.

Lue myös

SHL:n, NHL:n ja Jokerien kautta Kazakstanin kansalaiseksi - Henrik Karlsson ihastui Kazakstaniin

MAAJOUKKUE | 22.4.2018 21:57
Henrik Karlsson auttaa Kazakstanin maajoukkuetta IA-divisioonan maailmanmestaruuskilpailuissa. Ruotsalaissyntyinen maalivahtijättiläinen sai Kazakstanin kansalaisuuden huhtikuussa ennen kisojen alkua. lue lisää

Espoossa pelataan naisten MM-kiekkoa 2019

MAAJOUKKUE | 18.5.2018 18:19
Ensi vuoden naisten MM-kisat pelataan Espoossa. Jo aiemmin Suomelle myönnetty turnaus oli ollut ilman kisakaupunkeja tähän asti. lue lisää

KHL houkutteli ensi kaudeksi useita Liiga-tähtiä − Kärpät kärsii Junttilan, Bertrandin ja Ruohomaan menetyksistä

LIIGA | KHL | 2.5.2018 12:27
KHL:ään siirtyy ensi kaudeksi monta pelaajaa, jotka olivat päättyneellä Liiga-kaudella joukkueidensa avainpelaajia. lue lisää

Barys Astana - Ulos pudotuspeleistä ilman superketjua?

KHL | 21.8.2017 14:20
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös kuusi vuotta yhdessä pelanneen huippuketjun Nigel Dawes - Dustin Boyd - Brandon Bochenski taival. KHL:ssä mikään toinen ketju ei ole pelannut yhdessä yhtä kauan, ei lähellekään. lue lisää

Kommentit

Henrik Karlsson

Barys L mv
s. 1983 Tumba, SWE
196CM / 98KG
SOPIMUS: 2017