Kovaluinen Matt Nickerson tekee paluun Mestikseen.

Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

TUTOlta vahvistus - Matt Nickerson tekee paluun

TUTO tiedotti solmineensa kauden 2018-2019 kattavan sopimuksen puolustaja Matt Nickersonin kanssa. Samalla turkulaiset julkaisivat myös nipun muita pelaajasopimuksia.

TUTO vahvisti jo aiemmin julkisuuteen tulleen tiedon Matt Nickersonin pelaajasopimuksesta. 33-vuotias romuluinen amerikkalaispuolustaja liittyy turkulaisten riveihin tulevan kauden kattavalla sopimuksella.

Oikeastaan se, miksi halusimme Mattin voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensimmäisenä on se, että ihmiset kaipaavat persoonia kaukaloon, ja kovin montaa herra Nickersonia suurempaa persoonaa ei ole Suomeen saatavilla.

- Toinen on se, että kaipasimme koppiin maailmaa nähneen ammattilaisen, joka pystyy tukemaan nuoria pelaajia. Jokainen pelaaja, jolta olemme kysyneet, Matt noussut listan kärkeen joukkuepelaajista puhuttaessa.

- Kolmantena: olemme kärsineet vuosittain aika paljon loukkaantumisista, ja viime kaudella oli pahimmillaan puoli ryhmää telakalla. Mestiksestä on tullut sarja, jossa sattuu ja tapahtuu. Haluamme nähdä, muuttaako Mattin läsnäolo tätä asiaa. Pelillisesti mies täyttää helposti kaikki Mestiksen vaatimusalueet, sillä Englannin pääsarja sijoittuu Liigan ja Mestiksen välimaastoon, jonka lisäksi herra on paljon paremmassa kunnossa, kuin viimeksi Suomessa pelatessaan, maalaili TUTO Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

Samalla TUTO tiedotti myös sopimuksista veljespari Atte ja Miro Mäkisen sekä kokeneen Lassi Kokkalan kanssa. Maalivahtiosastoa täydentää NAHL:sta saapuva Samu Lonkila.

- Veljeksistä on vaikea olla puhumatta monikossa. Kumpaakin on tullut seurattua kaudesta 2013 lähtien, ja pidän suunnattoman paljon siitä palosta, jolla Mäkiset pelaavat jääkiekkoa. 

- Ykkössentterin ruudun mitat täyttävän pelaajan etsiminen ei ole välttämättä se helpoin rasti, mutta se muuttui helpoksi kun selvisi, että Kokkala haluaisi takaisin Turkuun. Hän on isokokoinen, klassinen taitosentteri, joka omaa myös tarpeeksi lujan laukauksen, jolla tehdä tulosta. Kokkala on selkeä johtava hyökkääjä ryhmäämme.

- Lonkila on selkeästi ottanut ison pompun maalivahtina NAHL:ssä, ja torjui Minot Minotauroksen peräti NAHL:n finaaleihin saakka. Se on saavutus, johon ei voi suhtautua heppoisesti. Mikäli Lonkila jatkaa siitä mihin jäi, tulee hän antamaan [Julius] Pohjanoksalle kunnon haasteen ensi kauden pelaavan maalivahdin tittelistä, taustoitti Aittola muita pelaajahankintoja.

Uusien pelaajien lisäksi TUTO on tehnyt myös jatkosopimukset Nico Frimanin ja Juho Mäkelän kanssa.

Lue myös

HäSa: TUTO hankki kulttipelaajan - Nickerson palaa Suomeen

MESTIS | 9.5.2018 21:10
Hämeen Sanomien mukaan Matt Nickerson on tehnyt sopimuksen Mestis-joukkue TUTOn kanssa. lue lisää

Kaikkien aikojen Mestis-ura päätökseen - Aki Keinänen ripustaa hokkarit naulaan

MESTIS | 19.5.2018 13:45
Peräti 15 kautta Mestiksessä hyökännyt Aki Keinänen lopettaa pelaajauransa. lue lisää

"Kun ei pysty antamaan itsestään 110% joukkueen saunailloissa ja päätösreissuilla, tietää pelanneensa tämän pelin kaikki tasot läpi" - Mestis-konkari Virkki lyö hokkarit naulaan

MESTIS | 17.5.2018 14:59
Pitkän uran Mestiksessä tehnyt TUTOn luottopuolustaja Anssi Virkki on päättänyt lopettaa pelaajauransa. lue lisää

TUTO aikoo nousta kahden vuoden päästä Liigaan - Katso videohaastattelu

MESTIS | 16.5.2018 8:30
TUTO aikoo jättää Mestiksen vuonna 2020. TUTOn toimitusjohtaja Roope Paltta kertoi asiasta Jatkoajalle Mestis-finaaleissa valokeilaan noussut Turun Murre mukanaan. lue lisää

Lahtinen ja Mäntylä jatkavat TUTOssa

MESTIS | 12.5.2018 0:01
Lainapelaajina viime kaudella TUTOssa kiekkoilleet Timi Lahtinen ja Henry Mäntylä ovat jatkosopimuksien myötä turkulaisryhmän omia sopimuspelaajia. lue lisää

Kommentit

Samu Lonkila

TUTO L mv
s. 1997 Kuopio
183CM / 80KG
SOPIMUS: 2019